Vaikka asiat olisivat mallillaan, edelläkävijät kehittävät toimintaansa jatkuvasti. Punavuoren apteekissa haluttiin tarkastella lääkitysturvallisuutta, joten auditoimaan kutsuttiin Uotteri Pharman asiantuntija.
Suoraviivaiset askeleet vaatimusten mukaiseen apteekkiin
Auditoinnin eli sisäisen tarkastuksen tavoite on arvioida systemaattisesti apteekin toimintoja ja parantaa niitä. Punavuoren apteekin auditoinnissa Uotterin asiantuntija katselmoi lääkitysturvallisuuden kannalta
- varastointia ja logistiikkaa
- reseptintoimituksen prosessia
- annosjakelua.
“Pöytäkirja oli hyvin valaiseva, ja saimme toimintaamme uusia näkökulmia. Lisäksi siitä nousi asioita, joita olemme itsekin hoksanneet. Nyt kun saimme selkeän listan kaikista suositelluista toimenpiteistä, kehityskohteisiin on huomattavasti helpompi tarttua”, Punavuoren apteekin apteekkari Krista Merras sanoo.
Mitä apteekkitoiminnan auditointi tarkoittaa?
Uotteri tuntee apteekin arjen – “Jos asiantuntija on vieraantunut apteekkityöstä…”
Krista Merras kertoo olevansa erittäin tyytyväinen Uotterin palveluun.
”Joskus asiantuntija on saattanut vieraantua käytännön apteekkityöstä. Jos näin on päässyt käymään, ehdotukset eivät istu enää tämän päivän apteekkitoimintaan. Uotterin asiantuntija oli kärryillä ja ajan hermolla. Ehdotukset olivat hyödyllisiä ja relevantteja, enkä huomannut pöytäkirjassa mitään korjattavaa”, Merras kiittelee.
Myös Fimea kannustaa apteekkeja teettämään sisäisiä auditointeja ja toteaa ohjauskirjeessään, että tarkastajan tulisi mahdollisuuksien mukaan olla eri henkilö kuin tarkastettavaa toimintoa käytännössä tekevä.
Mukaan onkin hyvä ottaa ulkopuolinen, täysin riippumaton apteekkialan asiantuntija.
“Tarkastelemme toimintaa puolueettomasti ja ymmärrämme apteekkien erityispiirteet. Näin tulokset ovat luotettavia, perustuvat todellisiin havaintoihin ja osoittavat täsmällisesti mahdolliset kehityskohteet”, huomauttaa Uotteri Pharman Valtteri Uotila.
Uotteri Pharman asiantuntijaproviisori toimii myös koko apteekin väkeä innostavana sparraajana.
“Melkein aina apteekeista löytyy erilaisia vanhastaan pinttyneitä tapoja, vaikka asioita voisi tehdä paitsi turvallisemmin myös tehokkaammin. Autamme löytämään parhaat ideat apteekin toimintoihin sekä osallistamme henkilökuntaa positiivisesti ideointiin ja oman työnsä kehittämiseen”, Uotila kertoo.
Kaikki tarvittava tietoon yhdessä päivässä
Yhden tai useamman osa-alueen auditointi vie apteekin aikaa vain yhden työpäivän verran. Lisäksi tarjolla on pidempi, koko apteekkitoiminnan kattava kokonaisuus.
“Kaikissa tapauksissa työläimmän osuuden eli pöytäkirjan kirjoittamisen voi jättää meidän huoleksemme. Muotoilemme ehdotukset selkeästi, jotta ne on helppo viedä käytäntöön”, Uotila sanoo.
Entä mitä Punavuoren apteekkiin kuuluu nyt?
”Uotterin asiantuntijan laatima pöytäkirja oli hyvin konkreettinen, joten siitä on aidosti hyötyä apteekillemme. Viemme huomioita ja kehitysideoita eteenpäin. Olemme iloisia ansiokkaasta auditoinnista, ja suosittelen Uotteria mielelläni myös kollegoilleni!” Krista Merras summaa.
Kiinnostaako auditointipalvelun hankkiminen?
Ota yhteyttä Ninaan nina(at)uotteri.fi, puh. 040 673 2466 tai varaa 30 minuutin Teams-tapaaminen.